Yrityksemme tarina

Yrityksemme tarina

Yrityksemme on toiminut vuodesta 2004 alkaen. Ensin aloitettiin Savottakahvila Möhkön Mantan toiminnan pyörittäminen. Siinä rinnalla kulki koko ajan myös luontopalvelut, jotka saivat aikanaan Möhkön Manta-laivan mukaisesti etuliitteen ja niistä tuli Mantan Luontopalvelut. 2010 ostimme Ilomantsin kunnalta Möhkön uudemman kansakoulukiinteistön, 1928 rakennetun hirsirakenteisen koulun. Työtä pelkäämättä ryhdyimme talvihommina remontointiurakkaan. Urakka on edennyt, hitaasti, mutta varmasti ja nurkka kerrallaan olemme rakennusta läpikäyneet ja kunnostaneet. Pikku hiljaa koulusta on muovautunut Mantan Majatalo, joka toimii nykyisin toimintamme sydämenä ja tukikohtana.

Kahdenkymmenen toimintavuoden jälkeen tuli päätökseensä yksi aikakausi toiminnassamme, kun päätimme 2023 syksyllä luopua Savottakahvila Möhkön Mantan toiminnasta. Kun yksi ovi sulkeutuu jää aikaa enemmän toisille toimialoilla ja Mantan Majatalon ja Luontopalveluiden kehittämistä jatketaan edelleen.

Voisi sanoa, että yrittäminen ja omin käsin tekeminen on meille elämäntapa ja haluamme toiminnassamme pitää kiinni siitä, että asiakkaat ovat myös vieraitamme ja haluamme, että jokainen vieraamme voi kokea olevansa tervetullut meille kylään. 

Ihmisen aurinko on ihminen!

Yrityksemme tarina

Ajankohtaista

UKK

Yhteistyössä

Varaus- ja peruutusehdot

Tietosuojaseloste

Juhla- ja pitopalvelut

Toteutamme erilaisia pitopalvelukokonaisuuksia asiakkaan toiveiden mukaan. Omien tilojemme lisäksi teemme tarjoiluja myös asiakkaan valitsemissa juhlatiloissa. Ota yhteyttä ja suunnitellaan juhlien ruokapuoli yhdessä!

Ruokalistat

Haluamme tarjota asiakkaillemme ainutlaatuiset juhlat ja tilaisuudet. Herkullisella ruoalla on tärkeä osa palveluissamme. Etsitpä ryhmällesi lounaspaikkaa tai juhlavaa pitoateriaa, autamme sinua mielellämme.

Kakkuja ja muita herkkuja moneen makuun

Tilauksesta teemme erilaisia kakkuja ja leivonnaisia. Valikoimaamme kuuluvat karjalanpiirakat, vatruskat, erilaiset täyte- juusto ja voileipäkakut ja monet muut herkut. Tilaus kannattaa tehdä mahdollisimman hyvissä ajoin.

Kuvia reissun päältä

Alla olevassa kuvagalleriassa henkilökuntamme esittäytyy työntouhuissa tallennettuina. Mukana vilahtavat myös reissukoiramme Uljas, Urmas ja Kostja, joilla on tärkeä sija monen luontopalveluasiakkaamme muistoissa ja sydämessä.

On hiljaista, kuulet vain luonnon.

Voimmeko olla avuksi?